Vaalikoneet auttavat monia löytämään itselleen ehdokkaan. Itsekin kuntavaaliehdokkaana vastasin kuuteen eri vaalikoneeseen. Niitä ei parane ohittaa, koska niiden avulla saa ilmaista näkyvyyttä. Vaalikonevastauksia kirjoittaessani minua jäi ihmetyttämään pari teemaa, jotka toistuivat niissä.
Kulttuurin ja talouden vastakkainasettelu
Taide- ja kulttuurialan osuus bruttokansantuotteesta on 3,1 % ja se työllistää 136 000 henkilöä. Eikä tämä luku sisällä tapahtuma-alaa, jolla työskentelee 200 000 henkilöä. Ilmeisesti vaalikoneiden tekijät eivät ole täysin sisäistäneet asiaa. Tässä muutamia esimerkkejä väittämistä:
- Helsingin Sanomat: Jos kunnan taloustilanne on heikko, teattereiden ja orkestereiden tuesta voi karsia.
- Iltalehti: Kulttuurista leikkaaminen on hyväksyttävää, koska on välttämättömämpiäkin rahoituskohteita
- YLE: Kirjastoja pitäisi muuttaa itsepalvelukirjastoiksi, jotta kuntani voi säästää henkilöstön palkkakuluista.
Väittämissä ajatellaan kulttuurin olevan vain kulu. Väittämistä voi toki olla eri mieltä, ja olinkin. Myönteiset väittämät aiheesta loistavat poissaolollaan. Olisiko joukossa voinut olla vaikka seuraava väittämä: Kunnassani on panostettava taide- ja kulttuurialaan, koska se tuo työpaikkoja ja kasvattaa matkailutuloja. Kuntien ja kaupunkien kulttuuritoiminnot synnyttävä ympärilleen taiteen- ja kulttuurin verkostoja. Verkostoista kehittyy edelleen uutta taidetta ja taloudellista toimintaa.
Ikuiset kulttuurisodat
Somen polttoainetta ovat erilaiset kulttuurisodat, jossa omissa kuplissaan elävät pillastuvat mitättömistä asioista. Ilmeisesti sanomalehdetkin haluavat näille taistelukentille mukaan. Erityisesti Iltalehti ”kunnostautui” tällä alalla seuravilla väittämällä:
- Sukupuolia on enemmän kuin kaksi.
- Kristillisen kulttuuriperintömme pitää näkyä kouluissa nykyistä enemmän.
- Mitään ei saa enää sanoa.
Minulla herää kysymys, että miten voisin näihin asioihin kaupunginvaltuutettuna ylipäätään vaikuttaa. Biologisen sukupuolen määrittelyn jätän mielihyvin akateemikoille, ja yhteiskunnassa käytävä keskustelu määrittelee sukupuoli-identiteetit. Melkoinen sanallinen akrobaatti saa olla, jos aiheesta onnistuu muotoilemaan järkevän valtuustoaloitteen.
Viimeinen ”Mitään ei saa enää sanoa.” on älyttömyyden huippu. Suomessa vallitsee sananvapaus, ja ihan mitä tahansa saa sanoa, kukaan ei estä. Sanomisilla tai kirjoituksilla voi olla kuitenkin seurauksia. Jos panettelee, uhkailee, kiihottaa kansanryhmää vastaan tai yllyttää rikokseen, niin näistä voi tulla nopeasti rikosoikeudellisia seuraamuksia – kuten oikein onkin.
Pride-kulkueista ja -liputuksista oli useammassa vaalikoneessa väittämä. Ymmärtäisin pride-liputusten vastustamista paremmin, jos yksi liputus maksaisi sanotaan, vaikka puoli miljoonaa euroa per liputus. Silloin voisi pikkukunnan talousjohtaja olla ihmeissään. Liputukset ja kulkueet ovat käytännössä ilmaisia. Niiden avulla tuodaan esille yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden asiaa, eikä se ole keneltäkään pois.
Lähteet:
- https://taku.fi/nain-vaikutamme/taide-ja-kulttuurialan-avainlukuja/
- Helsingin Sanomien, Keskisuomalaisen, YLE:n, Iltalehden ja Iltasanomien vaalikoneet
